Suomalaisen Samanismin Keskus

Center for Finno-Ugric Shamanism

”Annapas ajan kulua,

päivän mennä, toisen tulla,

taas meitä tarvitahan,

katsotahan, kaivatahan,

uuen Sammon saattajaksi,

uuen soiton suorijaksi,

uuen kuun kulettajaksi,

uuen päivän päästäjäksi,

kun ei kuuta, aurinkoa

eikä ilmaista iloa.”

Perinteinen samanismi on suomensukuisten kansojen ikivanha parantajaperinne, maailmankuva ja mielen kielioppi, jossa tärkein rooli on aina ollut samaaneilla. Heillä on ollut kyky ja voima pitää ihmisen ja luonnon tasapainoa yllä, kommunikoida fyysisen näkyvän todellisuuden ja näkymättömien todellisuuksien voimien välillä ja toimia yhteisönsä eeppisen ja myyttisen folkloren perinteenkantajana ja asiantuntijana.

Samaanin on täytynyt hallita vuosien koulutuksen ja initiaation jälkeen esivanhempiensa siirtymä- ja kalendaaririitit ja muut rituaalit, loitsut, mytologia, parannustekniikat ja taidot. Näitä taitoja oikein käyttämällä hän on saavuttanut yhteisönsä kunnioituksen ja samaanin kunnianimen. Samaanit ovat usein olleet myös taitavia runolaulajia ja itkijöitä. Samaanien vakaa rooli on taannut yhteisölleen turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteen.

Sana ”saman” tulee mandshu -tunguusialaisten kansojen keskuudesta, ja tarkoittaa ”hän, joka tietää”. Suomalainen samaanin kollega on ollut noita (saamen ”noaidi”) ja viimeisien vuosisatojen ajan tietäjä. Yhteiskuntamme muuutoksien virrassa tämä ikivanha henkinen perintö siirtyi kylissä ja etenkin kaupunkiväestön keskuudessa taka-alalle.

Keskuksemme toiminta perustuu suomalaiseen henkiseen kulttuuriperintöön eli kalevalaiseen samaani-, tietäjä ja noitaperinteeseen, joka on ollut vallitsevana Suomenniemellä yhtä kauan kuin ensivanhempamme ovat kotiseutujamme asuttaneet. Tämä vahvan parantaja- runonlaulu- ja itkijäperinteen ensimmäiset dokumentit on luettavissa vanhoissa kalliomaalauksissamme.

Hiljentymällä Suomen vanhoilla pyhillä paikoilla, seitakivillä, pyhillä vuorilla, kalmistoilla, karhunkallopetäjien ja kuppikivien äärellä, sekä tutustumalla uudelleen tähän hiljaiseen tietoon, mikä jokaisessa suvussa on ollut luonnollisena läsnä, voimme saada kosketuksen esivanhempiemme ikiaikaiseen tietoon ja viisauteen.

Tätä viisautta ja suullisena perintönä sukupolvelta toiselle siirtynyttä muuta kansanperinteen tietoa ja taitoa saatiin kerättyä ja dokumentoitua talteen 1800-luvulta lähtien monien kansanperinnettä kunnioittavien tutkijoiden toimesta, ja tällä hetkellä Suomessa onkin maailman suurin kansanrunousarkisto. Näiden runojen pohjalta kokosi Elias Lönnrot kansalliseepoksemme Kalevalan. Vuosina 1908- 1948 julkaisiin SKS:n toimesta 33-osainen Suomen Kansan Vanhat Runot (1997 34. osa), jossa pyrittiin julkaisemaan kaikki talteen merkitty alkuperäinen kalevalainen kansanrunous, noin 100 000 erillistä runotekstiä, sisältäen mm. 35 000 loitsua.

Koemme vahvasti, että nyt on äärimmäisen tarpeellista ja tärkeää herätellä ja auttaa ihmisiä löytämään takaisin esivanhempiemme henkisen lähikulttuuriperinnön pariin. Meillä molemmilla on takanamme pitkä tie kalevalaisen kansanperinteen ja parantajatoiminnan parissa, ja toivomme opetus- ja hoitotyöllämme saavamme ihmiset uudelleen yhteyteen esivanhempiemme pitkään ketjuun, jonka lenkkejä me tässä ajassa ja tässä todellisuudessa olemme.

Johannes Setälä- suomalainen samaani

”Pienen rummun välityksellä olen yhteydessä esivanhempien pitkään ketjuun, aina syntymien

alkuhämärään. Heilläkin on ollut soitin, rumpu, hyvinkin samanlainen kuin tämä tässä. Hekin ovat tienneet

esivanhempien ketjun johtavan maailmankaikkeuden suuriin syntyihin ja tehneet tiedoistaan lauluja, joita

on sitten laulettu sukupolvesta toiseen, ettei kukaan unohtaisi.

Vaikka kaikki muu muuttuisi ja vaihtuisi toiseksi, tieto jumalaisesta alkusidoksesta tulisi säilyttää aina, kaikkina aikoina.

Pidän rumpua sylissäni, tunnustelen sen kuvioitua vanhaa nahkaa, sen mykkyröitä ja polkuja, sen maata, ylistä ja alista. Kuljetan sormia virroissa ja vuorilla, laaksoissa ja tasangoilla. Merien aavat purjehdin ajatuksissa, tulen poukamiin ja niiden vanhoihin satamiin. Monta pyhää uhrilehtoa, rukouksin punotuin seinin, seitavuoria mahtavin haltiavoimin. Maaemon pyhättö vuoren rinteellä, Ugrien jumalat, maan, ilman, veden ja elämäntulen voimat. Syvien vanhojen metsien naavaiset haltiat. Vuoren ja järven jumalat ja haltiavoimat. Keijut ja maahiset, värjyvät suon virvat. Mustat pilvet, sateen ja ukkosen voima. Kun olen tässä, kaikki on tässä.

Rummun kalvossa, vuoressa ja minussa itsessäni, joka olen osa tätä kaikkea. Hitunen kaikkea tietoisuutta, valoa ja varjoa, pimeyttä ja kirkkautta. Tullut jostakin kaukaa aikojen takaa, menossa johonkin kauas aikojen taa. Kaikki on olemassa nyt. Olen keskellä sitä kaikkea, olen itse sitä kaikkea. Kutsun tätä aikaa ja tulevaa. Kutsun hyviä voimahaltioitani. Sielunhaltiaani kutsun. Olen lähdössä palatakseni. Olen lähdössä mennäkseni. Olen lähdössä tietääkseni. Olen lähdössä aikojen taa. ”(Samaanin maailma, 2000)

Edellinen on Johannes Setälän kuvaus hänen valmistautumisestaan samaanimatkalle toiseen todellisuuteen. Johannes Setälä on lohjansaarelainen samaani, kuvataiteilija ja kuvataideopettja. Johannes on ollut yhteydessä esivanhempiensa, samaanien, tietäjien ja noitien perintöön koko ikänsä ja samaanin initiaatio alkoi kuusikymmentäluvulla.

Hän sai parikymppisenä, samaani-initiaationsa alkuvaiheessa henkiopettajakseen Vanhan Ugrin, siperialaisen, jo tuonilmaisiin siirtyneen samaanin. Vanha Ugri vihki hänet suomalais-ugrilaisen samanismin perinteeseen, josta Johannes jatkoi suomalaisten ja kalevalaisten tietäjien oppiin ja tällä pitkällä samaanin polulla Johannes Setälä on palvellut meitä suomalaisia jo 50 vuotta.

Näiden vuosien aikana hän on hoitanut ja parantanut apua tarvitsevia, järjestänyt julkisia ja yksityisiä rituaaleja, opettanut tulevia parantajia ja taiteilijoita ja elvyttänyt uutta kalevalaista taidetta ja kuvanveistoa ja kirjoittanut artikkeleita kalevalaisesta hengenperinnöstämme.

Johannes on tullut tunnetuksi myös monipuolisena taiteentekijänä ja ravistelevana yhteiskuntakriitikkona, joka on taiteensa välityksellä tuonut eteemme koko Maaemon tuhon uhan ja ihmislapsen sokeuden ja ahneuden. Vaikka Johannes samaanina joutuu suodattamaan ja tuntemaan ruuminsa ja mielensä kautta tuskaisesti koko maailman kivun ja epätasapainon, hänen työstään ja opetuksistaan kuultaa läpi syvä myötätunto, rakkaus ja yhteys ihmis- ja eläinkuntaa ja kaikkia luonnon ilmnemismuotoja kohtaan.

Johannes vihittiin 1996 alkuperäiskansojen samaanien toimesta Pohjoisen hengenperinnön ja samaanitulen vartijaksi.

Susanna Aarnio

Susanna Aarnio on työskennellyt suomalaisen samanismin parissa vuodesta 1989. Susannan tietäjäsuvun juuret ovat Karjalassa ja Savossa, ja viimeiset kymmenen vuotta hän on ollut samaani Johannes Setälän opissa.

Susanna on uskontotieteilijä, itkijä, itkuvirsikouluttaja, taiteilija, samaanimeditaatiokouluttaja, rummunrakentaja ja perinteisen ”kannuksen” eli perinnerummun valmistuksen opettaja.

Hän on perustanut yhdessä tutkijakollegojensa kanssa Pohjoisen Etnografian Seuran (Society for Northern Ethnography) ja toimii seuran hallituksen jäsenenä. PES:in toimintatarkoituksena on edistää pohjoisten alueitten etnografista tutkimusperinnettä ja tukea siis myös vahvasti samanismin tutkimusta.

Susanna luennoi ympäri Suomea samanismista ja kansanperinteestä, ja järjestää työpajoja ja kursseja kaikesta, mikä liittyy suomalaisten ikiaikaiseen henkiseen perintöön. Kesäisin hän vetää samanistisia retriittejä suomalaisten vanhoille pyhille paikoille.

Yhdessä emeritusprofessori Juha Pentikäisen kanssa hän on järjestänyt vuodesta 2006 samanismia ja kansanperinnettä esitteleviä näyttelyitä ja esityksiä, joista viimeisin on 23.10 Kuusamon uudessa kulttuurikeskus Kiitamassa avautuva ”Karhun vuosi”. Susanna toimii myös Kiitaman näyttelypäällikkönä ja luovana kouluttajana.

Erityisesti Susannan sydäntä lähellä ovat vienankarjalaisen tietäjä Miina Huovisen ja Kuusamossa asuneen vienankarjalaisen tietäjän ja runolaulajan ja itkijän Marina Takalon itkut, joiut ja loitsut.